Presidentilliset ohjeet syrjäytymistä vastaan

Päätin vihdoin tutustua presidentti Niinistön työryhmän keinoihin ehkäistä nuorten syrjäytymistä. Ihan tavallisia asioita: http://www.tavallisia.fi/

Paljon hyviä ohjeita aikuisille. Useimmat niistä on kuultu moneen kertaan ja suurin osa ihan arkijärjellä ymmärrettäviä.

1990-luvun laman aikaan nuoruusvuosiani eläneenä, (usein työttömän) yksinhuoltajaäidin tyttärenä en voi olla kiinnittämättä huomiota muutamiin ohjeisiin:

Voimme järjestää työpaikalla tutustumiskierroksen ja mehujuhlat työntekijöiden perheille.

Voimme yrittää auttaa lähipiirin nuoren kesätöihin tai vastaaviin hommiin.

Työelämään tutustuminen ja kesätyöpaikan saaminen on tosiaan nuorelle helpompaa, jos joku läheinen kykenee auttamaan. Se on yksi niitä pieniä asioita elämässä, joiden vuoksi työelämästä syrjäytyneiden vanhempien lapsilla on suuri riski itsekin syrjäytyä. Omasta puolestani haluan kehottaa kaikkia niitä, jotka voivat nuorille töitä tarjota, tarjoamaan ennakkoluulottomasti töitä muillekin kuin tutuille nuorille ja muillekin kuin niille, joilla on jo työkokemusta. On todella turhauttavaa nuorelle, jos ensin paremmin pärjäävistä perheistä olevat nuoret vievät kesätyöpaikat (ja siten ne vähät rahat, jotka niistä palkkana saa), ja sen jälkeen samat nuoret vievät seuraavatkin työpaikat, koska heillä on jo työkokemusta.

Työryhmän ohjeita seuraavan aikuisen tehtävä onkin vaativa. Hänen tulee jatkuvasti auttaa paitsi omia lapsiaan myös kaikkia lähiseudun lapsia ja toimia hyvänä esimerkkinä heille. Ja tietenkin pitää auttaa myös muita aikuisia, jotka eivät selviä yhtä hyvin:

Voimme tarjota apua työkaverille, joka on sortumassa taakkansa alle.

Voimme päättää, että me emme ole niitä, jotka ensimmäisenä sanovat avunpyytäjälle, että ”puhu jollekin toiselle”. Auta, jos suinkin jaksat ja kykenet.

Muutamissa kohdin työryhmän ideoissa on huomioitu se ikävä tosiasia, että aikuisella voi olla vaikeuksia toteuttaa hienoja ohjeita. Heitä kehotetaan hankkimaan apua:

Jos sinulla tai kenellä tahansa lähipiirissäsi on päihdeongelma, älä peittele sitä tai odottele, että se katoaa itsestään. Hanki apua.

Voit päättää, että tarpeen vaatiessa haet apua: läheisiltä, ystäviltä, koulusta, terveydenhuollosta, lastensuojelusta, seurakunnasta, järjestöiltä tai yhteiskunnalta.

Nyt alamme päästä yhteiskunnallisesti kiinnostaviin asioihin. Onko apua saatavilla? Saako uupunut vanhempi kotiapua kunnalta? Pääsevätkö päihdeongelmaiset toimivaan päihdevieroitukseen? Saako masentunut muuta apua kuin masennuslääkereseptin kouraan, vai saako terveysasemalta sitä ensimmäistäkään lääkäriaikaa?

Oma neuvoni:

Kysy lähimmästä perheneuvolasta, perheasiain neuvottelukeskuksesta, kriisikeskuksesta ja mielenterveyspalveluita tarjoavasta paikasta, kuinka helppoa sieltä on saada apua.

Todennäköisesti ajan saa vasta pitkän ajan päähän, jos sinnekään, jos et ole ihan juuri nyt aikeissa tappaa itseäsi tai lapsiasi.

Lopuksi lainaan vielä työryhmän ohjeista kohdan, joka on yksinkertaisesti hämmentävä. Mitä poliittisia johtopäätöksiä tästä tulisi vetää?

Vasta noin 25-vuotiaan aivoilla on valmiudet ymmärtää syy- ja seuraussuhteita.

2 vastausta artikkeliin ”Presidentilliset ohjeet syrjäytymistä vastaan

  1. Kiitos.

    Minulla on lämpimiä muistoja kun hetken pyörin Tampereen Vihreissä ja olen ikäväkseni joutunut lukemaan, kun monet heistäkin ovat hyökänneet presidentin projektia vastaan. Esimerkiksi heti, kun Sauli Niinistö kehui vapaaehtoistyötä, me vapaaehtoistyön tekijät olimme alinta maan mutaa, melkein kuin terroristeja. Ajatuskin siitä, että autamme nuoria, oli yhtäkkiä monille kuvottavaa. Kaikki aiemmin hyvänä pidetty muuttui pahaksi hetkessä. Hyväntekijästä tuli terroristi, ystävällisyydestä synti.

    Kiitos, että muistutit Vihreissä olevan myös rakentavaa, positiivista ääntä, johon uskon edelleen puolueenne ytimen rakentuvan. Kiitos, että voin nyt yhden yön olla itkemättä netistä pursuavalle vihapuheelle.

    Kiitos, että annat arvoa hyville ajatuksille ja hyville teoille.

    (ja pahoittelut että näin myöhään löysin tämän tekstisi)

    • Mukava, että löysit kuitenkin kirjoituksen! En ole vielä isommin pyrkinyt levittämäänkään, koska vaalisivut ovat vielä aika vaiheessa :) Ehkä kunnallisvaalien alla ei ole paras hetki yrittää keskustella rakentavasti eri puolueiden kannattajien välillä. Ei lähimmäisistä välittämisestä muistuttaminen ole koskaan pahitteeksi, mutta kyllä myös yhteiskunnallisia ratkaisuja tarvitaan.