Henna Ruusun ajatuksia.

Etusivu -- Ihminen -- Ajatuksia -- Yhteyksiä


77
Henna Ruusu

Vihreät ehdokkaat Espoossa nro. 2-101

Ajatuksia seuraavista aiheista

Miksi olen vihreä? (muutettu 9.10.2004)

Metro vai pikaratikka? (5.10.2004)

Liikenne (9.10.2004)

Lapset ja perheet (9.10.2004)

Entäs ne peruspalvelut? (21.10.2004)

Isät töihin vai kotiin? (22.10.2004)


muutettu 9.10.2004

Miksi olen vihreä?

Olisin varmaankin lähtenyt politiikkaan mukaan jo paljon aiemmin, jos vain olisin osannut päättää, mikä puolue olisi sopivin minulle. Lopulta huomasin äänestäväni useimmiten vihreitä ja vihreiden kannan olevan yleensä lähinnä omaani.

Koska olen (ainakin välillä) varsin periaatteellinen ihminen, pyrin tutustumaan mahdollisiin puolueisiin. Olen kristitty, mutta kristilliset tiputin pois vaihtoehdoista viimeistään siinä vaiheessa, kun puolue liittyi jo nimensäkin perusteella yleiseurooppalaiseen konservatiivipuolueiden kerhoon. En koe olevani konservatiivi.

Pidän itseäni vasemmistolaisena. Ehkä se johtuu siitä, että en ole koskaan ollut kovin varakas. Jotenkin vasemmistolaisuuden miellän positiiviseksi asiaksi. Sellaiseksi, että köyhän oikeus leipään ja suurempi kuin rikkaan oikeus rikastua. Loppujen lopuksi koko oikeisto-vasemmistojaottelu ei ole ainakaan minulle täysin selkeä ja ymmärrän hyvin, että joku toinen mieltää sen kovin eri tavalla. Joka tapauksessa vasemmistopuolueita harkitsin vakavasti itse. Siksi tulen surulliseksi, kun vasemmistossa haukutaan vihreitä. Jokainen vaikuttaa sitä kautta, minkä itselleen sopivimmaksi kokee. Puoluerajat eivät saa estää yhteistyötä silloin, kun asioista ollaan samaa mieltä.

Perinteisten oikeiston ja vasemmiston ajamissa asioissa on sekä hyvää että huonoa molemmin puolin. Vierastan esimerkiksi vasemmistossa usein esiintyvää halua laittaa kaikki lapset päivähoitoon. Vihreänä onkin mukavasti vapaa perinteisistä vasemmiston ja oikeiston ratkaisutavoista -- vapaa etsimään parhaita ratkaisuja.

Ympäristöasiat ovat tärkeitä. Mutta ne eivät mielestäni ole vihreiden yksinoikeus. Niiden hyväksi voi toimia missä tahansa puolueessa ja on hienoa että monet niin tekevätkin.

Jo silloin, kun tunsin suurta epäluuloa kaikkia puolueita kohtaan, vihreät erottuivat edukseen siinä, että puoluekuria ei ole. On ihan hullua, että puoluekurin takia voi päätökseksi tulla kanta, joka ei lainkaan ole enemmistön kanta. Olen kokenut, että vihreissä pyritään olemaan avoimia kaikille ajatuksille ja löytämään parhaat ratkaisut.

Vihreät ovat mielestäni kaikkein johdonmukaisimmin puolustaneet päätöksenteon avoimuutta. Tavallisten ihmisten on myös saatava tietoa päätöksenteosta ja ja voitava ilmaista kantansa ennen kuin päätökset on nuijittu. Eri tahojen näkemykset tulee ottaa huomioon jo suunnitteluvaiheessa, jotta itse päätöstä tehtäessä ei ole valittavana vain huonoja vaihtoehtoja.

Vihreät ovat myös mielestäni selvimmin ottaneet globaalin näkökulman. Ympäristöongelmat, maailmankaupan epätasa-arvo, sodat ja nälänhädät eivät ole paikallisia asioista. Vaikka teemmekin päätöksiä paikallisella tasolla, muu maailma pitää ottaa huomioon. Vaikka teemmekin päätöksiä tänään, tulevatkin sukupolvet pitää ottaa huomioon. Kaupunginkin on ostettava ympäristöystävällisiä ja reilun kaupan tuotteita!

Sivun alkuun
Etusivulle


5.10.2004

Metro vai pikaratikka?

Etelä-Espoon raideliikennevaihtoehdot puhuttavat taas. Espoon kaupunginhallitus haluaakin ympäristövaikutusten arviointiin mukaan Helsingin keskustaan asti ulottuvan pikaraitiotien. Minulla ei ole vielä lukkoonlyötyä kantaa metron tai pikaratikan paremmuudesta. Siksi minusta on hyvin järkevää, että ympäristövaikutusten arviointiin otettaisiin mukaan mahdollisimman kattavasti eri vaihtoehdot.

Pikaraitiotien etuna on edullisempi hinta. Varsinkin jos oikeasti itse olisin Espoon rahankäytöstä päättämässä, en varmasti voisi kevein perustein kannattaa kalliimpaa vaihtoehtoa (kun muutenkin säästöjä etsitään kaikesta enemmän ja vähemmän tärkeästä). Metron kuljetuskapasiteetti on tarpeettoman suuri ja pikaratikka riittää hyvin Espoon kokoisessa paikassa. Uskon, että pikaratikan ja metron yhteensovittaminen tavalla tai toisella on enemmän kiinni tahdosta kuin tekniikasta (joka tuskin tälläkään alalla jättää kehittymättä). Ei se ehkä halpaa olisi, mutta kuten tiedämme, metro on kaikkea muuta kuin halpa.

Metrossa kallista ovat erityisesti asemat ja metro ilman asemaa lähitienoilla ei paljon mieltä lämmitä. Pikaratikan toinen etu on, että pysäkki olisi useammalla lähellä (vaikutus kokonaismatka-aikaan). Toisaalta metron etuna olisi täsmällisyys. Matka-aikaan ja ennen kaikkea -mukavuuteen vaikuttaa olennaisesti todennäköinen odotusaika (räntäsateessa tmv.). Katuverkossa kulkevalla ratikalla vastaavaa täsmällisyyttä ei voida saavuttaa, mutta tiheä vuoroväli kompensoisi aika hyvin sen puutteen. Kummalla nykyiset autoilijat todennäköisemmin saataisiin matkustamaan?

Sitten iso kysymys siitä, paljonko Espoo(n tulisi) kasvaa. Tässä on pakostakin katsottava Espoota pidemmälle. Näkisin mielelläni, että Suomessa olisi sellainen alue- ja muu politiikka, ettei ihmisten ole pakko tänne pk-seudulle pakkautua (Elleivät niin erityisesti halua, mikä ei tietääkseni läheskään aina ole muuttoliikkeessä asian laita. Päinvastoin moni haaveilee maallemuutosta.). Kasvupaineen määrään ei tietenkään paljon voida Espoossa vaikuttaa. Espoossa päätetään, paljonko uutta asutusta kaavoitetaan. Huonoimpia vaihtoehtoja on, että pk-seudun työssäkäyntialueen väestö leviää yhä laajemmalle alueelle siksi, että Espoo ei kaavoita tarvittavassa määrin asuntoja (ja sen seurauksena mm. yhä harvempi käyttää joukkoliikennettä).

Kasvuun liittyy tietenkin kysymys viihtyisyydestä ja luonto- ja viheralueista. Tämän suhteen uskon, että HYVÄLLÄ suunnittelulla tiiviskin asutus voi olla viihtyisää. On vaikea kysymys, kuinka arvokkaita Espoon viheralueet ja rannat yms. ovat, jos kasvupaine on kova ja vaihtoehtona on rakentaa esim. Kirkkonummelle tai vielä kauemmaksi. Metro sinänsä ei tietenkään pakota rakentamaan lisää, mutta hukkaanhaan se kapasiteetti menisi silloin. Eipä tosin taida Helsingissäkään olla koko metron mahdollinen kuljetuskapasiteetti läheskään käytössä.

Miten kasvupaineelle tulevaisuudessa käy, vaatisi tietenkin ennustustaitoa. Raideliikenne on joka tapauksessa pitkän tähtäimen investointi. Jos Suomessa muuttoliike pk-seudulle tyrehtyisikin, muualta maailmasta ihmiset eivät ihan heti lopu. Mielestäni maailma, jossa raha ja tavara saavat liikkua mutta ihmiset eivät, on hullu paikka. Ja yksi vihreiden vahvuus on minusta globaali perspektiivi. Tämä on ehkä hieman idealistista, mutta haluan pitää tavoitteena, että jos joku tähänkin maahan haluaa tulla, hän on tervetullut.

Näin olen päässäni pähkäillyt, että ehkä se metron massiivinen kuljetuskapasiteetti pitkällä tähtäimellä ei kuitenkaan menisi hukkaan. Vaikka olenkin tällä hetkellä taipuvainen pitämään pikaratikkaa parempana, en vastustaisi metroakaan. Metron vaikutukset mm. työllisyyteen olisi mielenkiintoista tietää. Bussiliikenne työllistää havaintojeni mukaan paljon maahanmuuttajia nykyään.

Tosin jos nykyinen joukkoliikenteen hinnankorotusvauhti jatkuu, on turha rakentaa mitään raidetta. Kenellä sillä olisi varaa matkustaa enää silloin, kun se olisi valmis.

Sivun alkuun
Etusivulle


9.10.2004

Liikenne

Joukkoliikenne

Joukkoliikenne on tärkeää monestakin syystä. Ensinnäkin kaikilla ei ihan yksinkertaisesti ole varaa omaan autoon (ja ajokorttiin). Monet eivät myöskään voi ajaa autoa itse, koska ovat liian nuoria tai terveydelliset seikat estävät. Joukkoliikenteen ansiosta esimerkiksi monet nuoret pääsevät itsenäisesti liikkumaan harrastuksiin ja kouluun.

Pääkaupunkiseudun kokoisessa kaupungissa halutaan teiden ruuhkautumisen ja ilman saastumisen takia joukkoliikenteen käyttäjiksi muutkin kuin ne, joilla ei ole muuta mahdollisuutta liikkua. Siksi joukkoliikenteen on oltava oikeasti houkuttelevaa. Sen oltava toimivaa ja edullista. Nykyinen kehityssuunta on täysin väärä: linjoja karsitaan ja hintoja korotetaan.

Toimiva joukkoliikenne on otettava tavoitteeksi kaupunkisuunnittelussa alusta asti. Kun Espoota on pitkään rakennettu ilman selkeää suunnitelmaa joukkoliikenteen järjestämisestä, on sitä tietenkin vaikea jälkikäteen järjestää joka paikkaan. Kohtuulliset yhteydet on kuitenkin pyrittävä busseilla järjestämään kaikkiin kaupungin asuttuihin osiin. Jatkossa joukkoliikenteen on oltava keskeisellä sijalla suunnittelussa. Raideliikennettä on lisättävä. Se on pitkällä tähtäimellä edullista, se houkuttelee käyttäjiä enemmän kuin bussit ja se on ympäristöystävällistä.

Ihanne on, että pääkaupunkiseudulla asuva ei tarvitsisi omaa autoa ollenkaan. Kaikki liikkumistarpeet alueen sisällä hoituisivat mukavasti bussilla, junalla, metrolla, ratikalla tai lihasvoimin. Jonkinlaiset perusyhteyksien pitäisi toimia myös öisin. Puhumattakaan viikonlopuista. Ei ole mitään järkeä siinä, jos joutuu hankkimaan auton esim. päästäkseen sunnuntaisin kirkkoon - vain siksi, että sunnuntaisin moni linja ei kulje tai kulkee todella harvoin.

Työsuhdelippu on oikeansuuntaista kehitystä, mutta en ymmärrä, miksei se voisi olla täysin veroton työntekijälle. Autoilijoille työnantaja yleensä joutuu tarjoamaan parkkipaikat, jotka eivät todellakaan ole ilmaisia näillä kulmilla. Miksei työnantaja niiden sijasta voisi hyvin kustantaa joukkoliikennelippua työntekijöille verottomasti?

Tietullit

Autoteiden jatkuva leventäminen ei auta ruuhkiin. Se vain lisää henkilöautoliikennettä. Autoilijoille on tarjottava oikeasti hyvin toimivaa, luotettavaa, nopeaa ja edullista joukkoliikennettä, jotta he jättäisivät autonsa kotiin (tai eivät moista hankkisikaan). Jätetään autotiet niille, jotka niitä tarvitsevat: tavarakuljetukset, erilaiset erityisryhmät ja tietenkin bussit.

Yksi keino kerätä varoja joukkoliikenteeseen ovat tietullit. Niitä olisi joissakin paikoissa syytä kokeilla. Esimerkiksi niin, että ruuhka-aikoina tietyillä alueilla autoilijalla tulisi olla voimassa oleva joukkoliikennelippu. Silloin omalla autolla kulkeminen ei olisi ainakaan edullisempi vaihtoehto.

Kevyt liikenne

Kevyen liikenteen kohtelu saa minut aika ajoin vihaiseksi. Useimmissa paikoissa on niin selvää, että kaupunkia suunniteltaessa se on ollut viimeisellä sijalla. Pyörä- ja kävelytiet saavat puikkelehtia siellä, mihin sattuu jäämään tilaa rakennusten, autoteiden ja liittymien välissä, ylös ja alas, tunneleihin ja silloille. Tiet saattavat myös olla huonossa kunnossa, varsinkin talvella. Autotiet aurataan usein linkoamalla lumi kävelytielle. Vähintäänkin kävelytie aurataan tunteja myöhemmin kuin autotie.

Näkisipä kerrankin liikennevalot, joissa autoilijoiden on painettava nappia ja odotettava sen jälkeen kaksi minuuttia liikennevalon vaihtumista vihreäksi.

Sivun alkuun
Etusivulle


9.10.2004

Lapset ja perheet

Subjektiivinen päivähoito-oikeus on puhuttanut viime aikoina. Vastasin vaalikoneissa kannattavani sitä. Niin tällä hetkellä kannatankin, koska juuri mitään muuta perheille ei ole tarjolla. Sinänsä subjektiivinen päivähoito-oikeus ei ole erityinen suosikkini. Siitä tulee jo sanana mieleen, että oikeus päivähoitoon on aivan erityinen lapsen oikeus. Onko lapsella suurempi oikeus päivähoitoon kuin kotihoitoon?

Minä haluan nähdä lapsen oikeuden omiin vanhempiinsa suurempana kuin oikeuden päivähoitoon. Minusta myös yli 3-vuotiaista pitäisi maksaa kotihoidontukea, edes jonkin verran. Kotihoidontuen pitäisi myös olla lapsikohtainen. Nykyjärjestelmässä kaupunki saattaa järjestää päivähoidon jopa kolmelle saman perheen 3-6-vuotiaalle lapselle. Lasten kotona hoitamiseen ei perhe saisi tukea lainkaan. Lapsiperheiden etujärjestön ehdottama tasarahamalli on mielestäni laajemmankin poliittisen keskustelun arvoinen. Siihen pitäisi ehkä lisätä nykyistä päivähoitomaksun suuruutta vastaava (mutta paremmin perhekoon huomioiva) tuloriippuvuus ja epätyypillistä hoitoa tarvitseville lisätukea.

Ennen subjektiivista päivähoito-oikeutta kunnilla oli käsittääkseni enemmän kotipalveluja lapsiperheille. Äitini kertoi, että 70-luvulla (jolloin Suomi oli kaikilla taloudellisilla mittareilla mitattuna köyhempi kuin nykyään) hän sai kunnalta hoitajan kotiin, kun minä oli sairas enkä voinut mennä hoitoon. 70-luvulla ei muistaakseni myöskään ollut tarvetta mennä päivähoitoon vain siksi, että siellä olivat kaikki ikätoverit.

Ajat ovat muuttuneet. Nykyään voi todellakin olla sellainen tilanne, että kaikki muut lähiseudun lapset ovat päiväkodissa. Ei ole kivaa leikkiä yksin väärällä puolella päiväkodin aitaa. Päiväkodeissa yleensä pidetään tiukasti kiinni siitä, että ulkopuoliset lapset eivät saa tulla edes pihalle mukaan leikkeihin. Siinäpä yksi syy suosia perhepäivähoitoa. Lisää liksaa perhepäivähoitajille, jotta joku sitäkin työtä vielä jaksaisi tehdä!

Osa perheistä on ihan oikeasti uupuneita. Masennus on todella yleistä. Minusta on ihan hyvä, ettei perheiden tarvitse toimittaa erityisiä todistuksia väsymyksestä, jotta saisivat viedä lapsensa päivähoitoon. Uskon, että lapsia ei viedä turhaan päiväkotiin, jos muita perheen tarpeita vastaavia palveluita on saatavilla. Perheen tarpeiden pitäisi olla lähtökohtana kaikissa lapsiperheiden palveluissa. Puheiden vanhemmuuden tukemisesta on muututtava sanoista teoiksi.

Osalle lapsista riittäisi toki hyvin osa-päivähoito tai kerhotoiminta. Sellaista vain on tarjolla paljon harvemmassa paikassa kuin kokopäivähoitoa. Ymmärrän erittäin hyvin, että vauvan kanssa kotona oleva vanhempi ei jaksa lähteä viemään isompaa lasta lähipäiväkotia kauemmas. Sitä paitsi siellä päiväkodissa ovat usein jo tutut kaverit ja hoitajat. Lasten (ja vanhusten) hoidosta puhuttaessa tulee usein sellainen olo, että sillä ei muka ole mitään väliä, kuka heitä hoitaa. Ei lapselle ole sama, kuka häntä hoitaa tai kenen kanssa hän leikkii.

Espoo-lisä

Sikäli kuin minä tiedän, Espoo maksaa alle 3-vuotiaista lapsista maan parasta kotihoidontuen kuntalisää. On jopa ehdotettu sen laajentamista yli 3-vuotiaisiin. Se olisi hienoa. Alle 3-vuotiaiden osalta en näe tarvetta korottaa lisää.

Monissa muissa kunnissa kotihoidontuen kuntalisiä koskevat todella oudot ehdot: saatetaan syrjiä opiskelijoita, pätkätyöläisiä, työttömiä ym. vähäosaisia. Myös lapsenhoidon jakaminen puoliksi puolisoiden kesken on usein tehty mahdottomaksi, koska toisen täytyisi olla kokonaan hoitovapaalla työstään. Sellaisia rajoituksia ei onneksi ole (tietääkseni) edes ehdotettu Espoossa. Mahdollisen yli 3-vuotiaiden Espoo-lisän täytyy myös olla kaikille tasavertaisesti saatavilla. Tässä suhteessa Espoo näyttäköön mallia muille, kunnes eduskunta tajuaa kieltää moiset syrjivät kuntalisäehdot! Minä tulen ehdottomasti vastustamaan heikko-osaisia syrjiviä kuntalisäehtoja.

Sivun alkuun
Etusivulle


21.10.2004

Entäs ne peruspalvelut?

Olen kampanjassani nostanut esiin joukkoliikenteen ja kirjastot. Lähinnä kai siksi, että jotain pitää sanoa. Ja oikeasti tietenkin pidän joukkoliikennettä ja kirjastoja tärkeinä palveluina. Ne ovat säästöjä etsittäessä eri tavalla uhattuina kuin lakisääteisen peruspalvelut, koska laissa ei paljon määrätä niiden suhteen. Kirjastopalvelut ovat kyllä lakisääteisiä, jopa aineiston tulee lain mukaan uusiutua, mutta eipä se nähtävästi estä laskemasta aineistomäärärahoja miten alas tahansa. Totta kai muutkin peruspalvelut ovat tärkeitä: terveyspalvelut, koulu, päivähoito, vanhustenpalvelut ja muut sosiaalipalvelut. Erittäin tärkeitä ovat myös ennaltaehkäisevät palvelut, jotka myös helposti joutuvat lyhytnäköisten 'säästöjen' kohteiksi!

Terveyspalvelut, päivähoito ja koulu ovat aika pitkälle lakisääteisiä. Ensi vuonna tulee terveydenhoitoonkin hoitotakuu. Sosiaalipuolella on myös paljon muita lakisääteisiä tehtäviä päivähoidon lisäksi. Tietenkin näilläkin aloilla välillä koetellaan laillisuuden rajoja, ja varsinkin hyvän palvelun rajoja. Säästöjen etsiminen ei ole helppoa, kun nämä tärkeät palvelut vievät suurimman osan budjetista.

Kouluissa on minun tietoni mukaan ryhmäkoot kasvatettu jo niin suuriksi kuin laki sallii (alkavien ryhmien kohdalla, jolloin vielä saattaa olla pienempiäkin ryhmiä). Jos tilat on vuokrattu yksityiseltä ja tietokoneistakin pitkä leasingsopimus, ei mahdollisiksi säästökohteiksi jää kuin kirjat, kynät ja kumit, joista on niistäkin säästetty jo aivan riittävästi. Viimeistään nyt uusien opetussuunnitelmien tullessa voimaan on lasten aika saada uusiakin kirjoja. Isompien opetusryhmien myötä erityisopetuksen tarve ei ainakaan vähene.

Terveyspalveluihin haluaisin valinnanvaraa. Esimerkiksi niin, että saisin valita itse, kenellä lääkärillä käyn vaivojani valittamassa. Joissakin asioissa henkilökohtainen luottamus lääkäriin on hyvin tärkeä. Enkä ymmärrä, miksi ei voisi käydä muulla kuin omalla terveysasemalla. Varsinkin täällä Leppävaarassa kun asukasmäärä on kasvanut nopeasti ja palvelut eivät samassa määrin. Miksi en saisi mennä lääkärille tai hammaslääkärille Tapiolaan, joka sattuu olemaan opiskelupaikkani vieressä ja jossa on yleensä vähemmän jonoa?

Lähtökohtaisesti pidän päämääränä, että palvelut vastaisivat ihmisten tarpeita. Ihmiset saisivat sellaisia palveluita, joita kokevat tarvitsevansa. Hyvän elämän peruspalvelut kuuluvat kaikille.

Sivun alkuun
Etusivulle


22.10.2004

Isät töihin vai kotiin?

Kun joku ehdottaa, että kotityötä pitäisi arvostaa jotenkin, se koetaan uhaksi tasa-arvolle. Että miehet vain kotiin hellan ja nyrkin väliin. Toisaalta päivähoitoon lapsen vieminen on itsekästä oman uran luomista ja kadonnutta vanhemmuutta peräänkuulutetaan usein lehtien palstoilla. Äidit saavat luoda uraa aivan vapaasti. Vähän toki jaksetaan olla huolissaan siitä, että tytöt eivät näe riittävästi naisen mallia.

Tarkkaavainen lukija varmaankin huomasi, että käytin vaihtelun vuoksi sanoja äiti ja isä toisin päin kuin yleensä. Jotenkin naisten työelämään osallistuminen tai kotona oleminen, ylipäänsä äitiys, tuntuu olevan koko kansakunnan yhteisesti päätettävä asia, tai ainakin kommentoitava. Minä haluaisin jättää päätöksen perheille itselleen ja tarjota monia hyvä vaihtoehtoja heille. Minulla ei ole mitään sitä vastaan, että äidit hoitavat lapsia kotona, jos he niin haluavat. Se on ihan yhtä hienoa kuin että isät hoitaisivat lapsia. Uskon oman kodin olevan jopa paras paikka pienille lapsille, noin yleensä. Ei minulla ole mitään sitäkään vastaan, että äidit ja isät käyvät muualla töissä, jos niin haluavat, kunhan joku huolehtii myös lapsista hyvin.

En ole kuullut yhdenkään naisen olevan kotona vasten tahtoaan. Sitä vastoin olen kuullut joidenkin olevan töissä olosuhteiden pakosta. Koska rahaa on pakko saada jostain tai koska mies ei tue kotiinjäämispäätöstä. En kyllä ole kuullut kenenkään miehenkään olevan vastoin tahtoaan kotona lasten kanssa.

Minä uskon, että useimmissa perheissä tehdään päätökset yhteisistä asioista aivan tasa-arvoisesti. Siksi koen, että valtiovallan liiallinen ohjailu on, miten sen nyt sanoisi, loukkaavaa. Useimmissa perheissä, joissa toinen vanhemmista jää kotiin hoitamaan lapsia, päätös tehdään hyvässä yhteisymmärryksessä. Päätökseen toki usein vaikuttaa myös se, että miehen tulot ovat yleensä suuremmat, joten hänen on kannattavampaa käydä töissä. Palkkaerot, silloin kun ne eivät johdu työn vaativuuseroista, ovatkin todellinen epäkohta. Samoin vanhemmuuden kustannusten epätasainen jakautuminen työnantajille heikentää naisten asemaa työmarkkinoilla ja välillisesti sen takia miehen työ on usein se tärkeämpi perheessä.

Työvoimapolitiikassa tunnutaan muuten usein unohtavan, että ihmiset eivät ole käteviä riippumattomia yksikköjä, jotka voivat liikkua mihin tahansa töiden perässä. Useilla on kaikeksi hankaluudeksi perhe. Tiettyjen ammattien sukupuolistuminen hankaloittaa tilannetta sikäli, että perheessä usein on esimerkiksi sairaanhoitaja ja insinööri. Sairaanhoitajalle olisi tarvetta ympäri maata ja insinöörin mahdolliset työpaikat ovat kenties vain muutamalla paikkakunnalla. Niillä, joilla ei parisuhdetta ole rajoittamassa, on usein ystäviä ja tuttavia, joiden luota ei viitsisi muuttaa toisella puolelle maata. Oman perheen kanssa muuttaminen on ehkä helpompaakin kuin yksin, jos vain kaikille löytyy mielekästä tekemistä uudella paikkakunnalla.

Eli tasa-arvosta minä tässä yritän puhua.

Minusta tuli vakaumuksellinen sukupuolierottelun vastustaja viimeistään siinä vaiheessa, kun en ala-asteella saanut valita teknistä käsityötä. Toivoisin jo eläväni ajassa, jossa ensimmäinen kysymys syntyneestä vauvasta ei ole 'kumpi tuli?'. Jossa ei puhuttaisi miesopettajista, naispapeista, naispoliiseista tai miessairaanhoitajista. Jossa ei puhuttaisi miesten tai naisten töistä. Jossa ei oletettaisi jokainen miehen osaavan korjata television ja jokaisen naisen osaavan hoitaa lapsia. Jossa ei tulisi mieleenkään ehdottaa sukupuolikiintiöitä johonkin. Jossa ei tarvittaisi sukupuolivaikutusten arviointeja (nyt tarvitaan).

Jos asenteita halutaan muuttaa, on sen lähdettävä lasten kasvatuksesta. Sillä ei ole väliä, ovatko lasten hoitajat miehiä vai naisia, vaan sillä, miten he kohtelevat tyttöjä ja poikia ja millaisia asenteita he muuten lapsille viestittävät.

Sivun alkuun
Etusivulle

Etusivu -- Ihminen -- Ajatuksia -- Yhteyksiä


henna.ruusu@vihrealiitto.fi
Sivua muutettu viimeksi 22.10.2004